Kattolumityöt kattoalan ammattilaiselta, kattopintaa rikkomatta.

”Lumenpudotus on aivan toisenlainen työ kuin lumen luominen pois poluilta ja pihatietä. Lumenpudotus on vaarallista, ja siinä voi vahingossa tulla rikkoneeksi kattoa tai sen varusteita. Lumenpudotusta ei kuitenkaan kannata jättää tekemättäkään. Liian painava lumikuorma on hyvin ongelmallinen katon rakenteiden, saumojen, jiirien, läpivientien ja katon varusteiden kannalta.”


”Kiinteistön omistaja tai taloyhtiö on vastuussa niistä vahingoista, mitä katolta putoava lumi ja jää saavat aikaan.”


”Kokematon lumenpudottaja saattaa rikkoa kattoa lumia pudotessaan, joten on enemmän kuin hyvä idea jättää tämäkin kattotyö ammattilaisten kontolle.”


”Me pudotamme lumet omakotitalon, liikekiinteistön, kerrostalon tai esimerkiksi maneesin katolta kaikin puolin turvallisesti, ja yksityisasiakas saa työstä vieläpä kotitalousvähennystäkin. Ota yhteyttä ja kysy tarjous kattolumitöistä!



Lumen tekemät vauriot johtavat usein kattovuotoon.

”Lumi voi vaurioittaa kattoa monin eri tavoin. Koska lumi painaa paljon (varsinkin keväällä), katon rakenteissa voi tapahtua peruuttamattomia muutoksia. Pahimmillaan koko katto voi sortua – yleisempää on kuitenkin katon painuminen.”


”Lumi saattaa saada aikaan myös kattovuotoja, sillä lumi ja jää voivat rikkoa peltikaton ja huopakaton saumoja, ja lumen sulamisvesi voi tunkeutua sisään kattotiilien välistä. Lumen paino saattaa rikkoa myös erilaisten läpivientien tiivisteet, eli keväällä voi paljastua myös piipunjuurivuoto.”


Kattoa ei saa rikkoa lapioilla.

”Tiilikatto, peltikatto tai huopakatto saattaa vaurioitua, jos lunta pudotetaan liian reippain ottein. Tiiliä saattaa irrota, tai jiiri saattaa rikkoutua ja alkaa vuotaa.”


”Peltikaton maalipintaan voi tulla naarmuja, joista katto alkaa hiljalleen ruostua. Ruuvien tai erilaisten kattoläpivientien tiivisteetkin voivat hajota, eikä läpivienti ole enää niin tiivis kuin aiemmin. Pahimmillaan lumenpudotuksesta seuraa kattovuoto ( yleistä huopakatolla ), vaikka lumenpudotus tehdään nimenomaan kattovuotojen ehkäisemiseksi ja katon tiiviyden varmistamiseksi.”